Tag Archives: Suomi

Suomalaisen Lentopallon Arvot

28 Feb

Nivon kirjoituksessa yhteen parin vuoden pohdintaa kotimaisesta lentopallosta. Pohdinnan pyrkimys on ollut löytää ydinarvoja. Asioita, jotka parhaiten auttaisivat Suomea kehittymään: nostamaan harrastajamääriä, maajoukkueiden tasoa, sekä yhteistä merkityksen kokemusta.

Olen päätynyt jutun arvoihin kolmesta pääsyystä. Ensiksi näen ne pienimpinä yhteisinä nimittäjinä. Toisin sanoen uskon mahdollisimman monen kykenevän samaistumaan niihin. Toiseksi arvot luovat perustaa hyvinvoinnille ja kehitykselle ihmisenä ja urheilijana, yksilön tavoitteista riippumatta. Kolmanneksi arvot ovat olennaisilta osin suomalaisia. Ne eivät ole kopioita muilta, ja nivoutuvat yhteen identiteettiimme kanssa. Osa niistä on myös jo käytössä Tuomas Sammelvuon johtamassa miesten maajoukkueessa.

Viisi ehdotusta Ydinarvoiksi:

  1. Lentopallon pelaaminen
  2. Toveruus
  3. Luonteenlujuus
  4. Periksiantamattomuus
  5. Läsnäolo

Ihmisen kyky abstraktiin ajatteluun mahdollistaa yhteisten käsitteiden luomisen. Kyky ymmärtää jaettu käsite taas antaa perustan sellaisille asioille kuin kapitalismi, nationalismi, tai arvomaailma. Ihmisellä on tarve uskoa ja kuulua johonkin, joten arvot voivat olla vahva sosiaalinen liima. On tärkeää olla vähättelemättä jaettujen ajatusten voimaa. Arvojen tietoinen luominen on kuitenkin vain vähän käytetty voimavara monissa yhteisöissä. Usein ”arvot” vain peritään jostakin, ja niistä tulee pölyttyneitä huoneentauluja. Arvot ovat tekoja, ja jos ne näkyvät vain puheissa, niillä ei ole voimaa, eikä myöskään käyttöä suunnan muokkaajana. On kenties kunnianhimoista ajatella kotimaista lajikenttää niin yhtenäisenä kuin sen tässä esitän, mutta en näe hyvää syytä ajatella toisinkaan.

Mihin voisimme kaikki samaistua?

Lajissamme toimii tuhansia ihmisiä eri rooleissa. Jos ajatellaan, että lentopallolla on tehtävä, niin tämän mission tulisi pitää sisällään mahdollisimman monta ihmistä. Joskus tavoitteellinen ristiriita nousee kahden suuren ryhmän välille ja puhutaan kilpailijoista ja harrastajista. Tiedämme ihmisestä onneksi seuraavaa: Samat periaatteet, jotka kehittävät huippuja, kehittävät myös lapsia. Ja näin tapahtuu ilman, että me haluaisimme valtavasti ”kehittää” heitä tai olla luomassa koneiston osia. Jokainen ihminen haluaa kokea onnistumisen elämyksiä. Jokainen myös haluaa kokea hallinnan tunnetta ja sen tuomaa iloa. Kuulostaa siis vain loogiselta viedä kestäviä periaatteita eteenpäin, koko lajiyhteisön hyödyksi.

Hyvien asioiden tulisi olla tavoitteemme, mutta todellisuutee kuuluu myös vastoinkäymisiä. Meidän täytyy hyväksyä myös pettymykset, tappiot, suru, ja niin edelleen. Eräs nykyajan paradokseista on, että yhteiskunnassa on aina vain enemmän mukavuutta, mutta epämukavuutta aletaan pelätään liikaakin. Yritämme siloitella lastemme tietä silloinkin, kun se ei ole mahdollista. Peli on onneksi parhaimmillaan silloin, kun annamme sen itse opettaa itseään ja taitoja elämään. Näihin taitoihin kuuluvat myös vastoinkäymisten kohtaaminen. Tämä totuus muutu mihinkään, olitpa sitten ”tosissasi kilpaileva” taikka ”iloinen harrastaja.”

Pidän tätä melko yleistä kahtia jakoa (ja kahteen arvomaailmaan jakoa) osittain turhana. Jokainen lentopallon pelaaja todella pelaa peliä, johon kuuluu sellaisia asioita kuin kilpailu, yhteistyö, säännöt ja lopputulos. Pienillä lapsilla kilpaileminen kumpuaa biologiasta ja on täysin välittämätön siitä, mitä sen hetkinen trendi tai kasvatuspoliittinen ilmapiiri on mieltä. Koko luonto kilpailee. On myös esitetty, että kilpaileminen olisi perusedellytys sosiaalisten eläinten yhteistyölle. Hyvät opettajat ovat hyviä opettajia, ja kyse harrastamisen ja huipulle tähtäämisen välillä on enemmän siitä, kuinka paljon aikaa lapsi tai nuori haluaa lajiinsa investoida. Meidän tehtävämme on esitellä heidät lentopallon pelaamiselle ja olla niin hyviä valmentajia, että nuoret haluavat jäädä lajin pariin. Peli on jo hyvä, ja aikaa myöten mekin jokainen kehitymme.

Esimerkki toimivasta arvosta:

Kuinka arvot sitten olisi viisasta valita? Varmaankin haluamme niiden edesauttavan ainakin näitä mainitsemiani kattavuutta, hyvinvointia ja kehitystä. Esimerkiksi kilpaileminen voi herättää niin vastakkaisia tulkintoja, ettei sitä ehkä ole viisasta käyttää. Tämä siitä huolimatta, että kilpaileminen on todella läsnä aina kun peliä pelataan. Meidän täytyy muistaa, että ollakseen hyödyllisiä, arvojen tulee olla ihmisiä yhdistäviä tekijöitä, ei erottavia. Näin ollen lentopallon pelaaminen on mielestäni tärkein ja yhdistävin arvo. Se on helpompi määritellä ja sisäistää, sekä vaikeampi väärinymmärtää. Pelaaminen on pienin yhteinen nimittäjä, eikä se poissulje monia muita arvoja, kuten kilpailemista. Siksi joukkue, joka haluaa korostaa kilpailemista, voi edelleen käyttää sitä itselleen erityisenä.

Ylipäätään on niin, että eri ryhmillä saa ja pitää olla erilaisia arvoja ja tavoitteita. On luonnollista, että jonkun E-juniorin vanhemmat haluavat lapsensa arvostavan eri asioita (sisukkuus ja yhdessä tekeminen) kuin maajoukkuetähti Lelu Ojansivu (viikset ja hassut hatut.) Eri ryhmät voivat edelleen kokea voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, kunhan arvot eivät ole toistensa kanssa liian suuressa ristiriidassa. Myös Ojansivu arvostaa joukkuetovereitaan eikä anna periksi. Hän todennäköisesti arvostaa kilpailemista vasta-alkajaa enemmän, mutta on silti nuorille hyvä esikuva, muotikäsityksestään huolimatta (tai ehkä juuri sen ansiosta.)

1. Lentopallon Pelaaminen

Arvostamme omaa lajiamme. Jos haluamme olla lentopallokansaa, pelin tulee olla meille erityinen.

Lentopallon pelaaminen on kivaa. Jokainen arvo heijastaa asennettamme pelaamiseen ja se alkaa tällä: harjoituksiin pitää olla mukava tulla ja siellä pitää saada pelata lentistä. Emme kuluta aikaa oheisharjoitteissa tai muita lajeja pelaten, sillä salitunnit ovat kallisarvoisia ja rajallisia. Kesät vietämme hiekalla pelaten ja kannustamme nuoria siihen. Kannustamme heitä myös harrastamaan muita lajeja omien salituntien ulkopuolella.. Lentopallon pelaamisesta täytyy kuitenkin tulla meille ykkösjuttu omana harjoitusaikana, ja meidän tulee tietää mitä sillä tarkoitetaan. Pelaaminen on tutkitusti kehittävintä ja motivoivinta harjoittelua, mutta määritelmän täytyy olla selkeä.

Tarvitsemme pelinomaisen harjoitustilanteen. Tällaisessa ympäristössä tilanteet tulevat vastaan sattumanvaraisesti eikä ennaltamäärättyinä, meillä on enemmän kuin yksi kosketus käytössä, pallo tulee verkon tai vastaavan yli, ja niin edelleen. Esimerkiksi hyvin yleinen, kahden hengen pallottelu edestakaisin ei ole pelaamista, puhumattakaan mistään, missä itse pallo ei ole läsnä. Kaikki 2v2, 3v3,… ja 6v6 pelit ovat kuitenkin pelinomaisia. Liikuntafysiologian näkökulmasta juuri pelaaminen kehittää spesifejä voima- ja nopeusominaisuuksia. Motoristen taitojen näkökulmasta tämä sama spesifisyys toteutuu myös. Lisäksi lajityypillisissä tilanteissa ihminen oppii parhaiten lukemaan peliä (eli tunnistamaan kaavoja pallon ja pelaajien liikkeistä sekä ennakoimaan niitä.) Me saamme ylivoimaisesti parhaan vastineen investoidulle ajalle, kun vain pelaamme pelejä jatkopalloineen.

Pelaaminen on lisäksi tärkeää, vaikka unohtaisimme edellämainitut. Pelit (tai toiselta nimeltään leikit) ovat lasten ja nuorten sosiaaliselle kehitykselle tärkeitä. Ihmisen DNA ei ole riittävän tarkka kertoakseen meille kaiken sen, mitä aivojen ja kehon täytyy ympäristössä tehdä, mutta biologia tuo selviytymisen avuksi leikit. Jokainen kehittynyt eläin oppii ympäristöstään ja lajitovereistaan lisää rakentamalla malleja leikkien. Leikki osaltaan mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen ja sen kieltä puhuvat kaikki koirista karhuihin. Myös jokainen pelitapahtuma on määritelmän mukaan leikkiä; fakta jota vain nuorimmat meistä eivät ole unohtaneet.

2. Toveruus

Arvostamme yhdessä tekemistä. Vaihtoehtoisia nimiä voivat olla esimerkiksi ”yhteisöllisyys”, ”yhtenäisyys” tai ”joukkue”. Kaikki näistä tarkoittavat kuitenkin hieman eri asioita, ja pidän sanasta toveruus sen merkityksen vuoksi. Yhteisön ihmisten ei tarvitse olla parhaita ystäviä keskenään, mutta toveruus ei sitä edellytäkään. Haluamme vain välittää toistemme hyvinvoinnista ja kunnioittaa muita omassa ja vastustajan joukkueissa. Yhteenkuuluvuus on ollut suomalaisille vahvuus joukkuepelien lisäksi myös historiallisesti. Oli termi mikä tahansa, pienen maan vahvuus on se, että osaamme vetää yhtä köyttä. Yhdessä olemme vahvoja, mutta suurista maista poiketen meitä satuttaa valtavasti, jos jokainen yrittää tahollaan keksiä pyörää uudelleen. Toveruus kattaa sisälleen paljon kauniita asioita, eikä vähiten siksi, että sekin menee syvälle ihmisen biologiaan: meidät on ohjelmoitu toimimaan tehokkaasti yhdessä, ulkopuolisia vastaan. (Joka on jälleen hyvä syy kattaa arvojen sisälle mahdollisimman suuri osa meistä.)

3. Luonteenlujuus

Arvostamme luonteenlujuutta. Toisin sanoen haluamme olla suoraselkäisiä ja vastuullisia ihmisiä, ja kasvattaa myös lapsistamme sellaisia. Kokemukseni on, että tämän arvon myyminen ei aina ole helppoa. Syntyy mielikuva spartalaisesta kurista, ja päällimmäinen ajatus voi olla ”kyllä minun lapseni jo osaa käyttäytyä.” Joukkueen pelisääntöjen opettaminen ja rajojen veto on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, vaikka meillä elääkin vahva myytti yksilön ”vapaudesta.” (Mielipiteiden vaaka on kenties kellahtanut toiseen ääripäähän tiukkakurisen lähihistorian vuoksi.) Käy usein niin, että ihailemme julkisesti lajin tähtiä ja auktoriteeteille öykkäröintiä, kuitenkin samalla toivoen, ettei lapsistamme kasvaisi sellaisia. Kasvuun tarvitaan tasapainoa kovuuden ja pehmeyden välillä.

Ihminen tarvitsee siis kannustusta, ja sitä meidän tulee vuolaasti antaa, etenkin nuorimmille. Lisäksi ihminen tarvitsee rajoja voidakseen kokea olevansa psykologisesti turvassa. Siksi lapset haastavat vanhempiaan, pelaajat valmentajiaan ja koirat isäntiään. Arvomme luonteenlujuus kehittyy, kun asetamme standardeja sille, mikä on haluttua käytöstä ja mikä ei. Kuten vanha sanonta sanoo, saat sen mitä siedät. Haluamme pelaajien olevan rehellisiä (esim. myöntää oman verkkovirheen tai kosketuksen), suoraselkäisiä (ei syytä tappiosta tai virheestä muita) ja kunnioittavia (noudatetaan kaikki yhteisiä pelisääntöjä.) Emme voi katsoa asioita sormien läpi vain siksi, että ihminen on vapaa yksilö, tai vaikka siksi, että nousee metakka, jos käytökseen puututaan. Auktoriteetin vetämät ja puolustamat rajat ovat olennainen osa turvallista ympäristöä. Aikuisten tulee olla lempeitä ja lujia, jotta voimme olla sekä hyviä, että hyväksi pelaajillemme.

4. Periksiantamattomuus

Arvostamme lannistumatonta yrittämistä. Ei tarvitse olla huipulle pyrkivä kilpaurheilija pitääkseen periksiantamattomuudesta. Ensinnäkin ominaisuudesta on hyötyä jokaisella elämänalalla. Toiseksi se opettaa nuorille, että sillä mitä salissa teemme, on merkitystä. Jokainen investoi harjoituksissa aikaa elämästään, emmekä halua haaskata rajallista aikaamme. Periksiantamattomuus, tai sen supisuomalainen versio sisu, sopii kaikkialle, vaikka odotukset vaatimustasosta voivat eri tasoilla olla erilaisia. Yksinkertaisimmillaan se voi koostua vain kahdesta ohjeesta: 1. Mene jokaisen pallon perään ja 2. Yritä loppuun asti hyvällä asenteella, eräpisteistä riippumatta.

Periksiantamattomien nuorten kasvattamiseen liittyy olennaisesti se, kuinka me heille puhumme. Vaikka osa lapsista luonnostaan yrittää muita kovemmin, sisukkuus kasvaa, jos kiinnitämme huomiota yrittämisen palkitsemiseen ”sisäsyntyisten lahjojen” sijaan. Haluamme pois ajatusmaailmasta, jossa pidämme ihmisiä lahjakkaina ja kehumme heitä siitä. Meidän tulee palkita sen sijaan asioita, jotka ovat yksilön itsensä käsissä ja ansaittavissa. Kyseessä ei ole mielipide, vaan tutkittu periaate, joka auttaa kasvattamaan periksiantamattomuutta. (Lisäksi lahjakkuutta korostava kulttuuri tekee meistä helposti laiskempia valmentajia- ja sulkee näin ovia myös urheilijoiltamme.)

5. Läsnäolo

Arvostamme keskittymistä nykyhetkeen. Muita hetkiä meillä ei ole, ja vaikka jollakin tasolla asian tiedostamme, todellinen läsnäolo on hankalaa. Mieli haluaa elää menneessä ja tulevassa, ja etsii jatkuvasti tekemistä. Läsnäolon taidot ja tarve niiden opettamiselle nousevat yhteiskunnassa koko ajan. Keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan on pohjimmiltaan itsekurin kasvattamista. Läsnäolo luo pohjan syville elämänkokemuksille, ihmissuhteille, oppimiselle, sekä pelistä nauttimiselle. Osaltaan se on myös pelin ja pelitovereiden arvostamista.

Helppoja paikkoja opettaa läsnäoloa ovat kaikki opetustilanteet, ja aina kun valmentaja tai toinen pelaaja puhuu. Jos opetamme nuoret kuuntelemaan, lisää se myös heidän mahdollisuuksiaan tulla itse kuulluiksi. Kolmas hyvä tapa edistää useampaa arvoa kerralla on kännyköiden piilottaminen ruokailun tai muun lyhyenkin tapaamisen ajaksi (arvostamme läsnäoloa ja toveruutta.) Keinoja on paljon, jos vain on tahtoa edistää jotakin yhteistä.

Lähtötilanne Suomessa on hyvä, ja on paljon, mistä voimme olla ylpeitä. Nähtäväksi jää, mihin arvoihin päädymme, ja mitä tuleva tuo. Varmaa kuitenkin on, että emme ole vielä lähelläkään sitä, mikä meille on mahdollista.

The empires of the future are the empires of the mind.” – Sir Winston Churchill

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Yhteinen Etu

31 May

Maajoukkue on harjoitellut kuukauden päivät. Kesäkuussa starttaava maailmanliiga vie joukkueen ympäri maailman samalla, kun osa pelaajista palaa seurajoukkueensa harjoituksiin. Kaikki eivät harjoittele kesäkuussa, mutta yhä useampi liigaseura kulkee enemmän tai vähemmän ympärivuotisella mallilla. Jos haluamme tuottaa huippu-urheilijoita, kovin pitkiä pätkiä ei voi vetää ilman lajiharjoittelua. Asiasta voi olla montaa mieltä, ja myös tauko on joskus paikallaan. Silti on tiedossa, että laadukkailla harjoitustunneilla on enemmän merkitystä, kuin millään muulla.

Kuluneen kauden aikana käytiin monta keskustelua seurojen arvoista ja missioista. Miksi olemme mukana tekemässä urheilua? Mikä on seuran X johtoajatus ja mitä se haluaa edustaa? Tiedämme, että arvot ja missio ohjaavat käytöstä ja viime kädessä päätösten tekoa. Näitä päätöksiä seurat ja valmentajat tekevät kauden mittaan tuhansia, joten on suotavaa myös kysyä miksi ylipäätään ollaan olemassa. Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että yksi kotimaisen seuran tehtävistä tulisi olla pelaajien kehittäminen yksilöinä. Tämä palvelee eniten itse urheilijaa, joka luonnollisesti haluaa urallaan eteenpäin. Kotimainen mestaruusliiga on edelleen kasvattajaliiga enemmän kuin mitään muuta, vaikka kestääkin jo vertailun monen eurooppalaisen sarjan kanssa. Toiseksi tämä palvelee maajoukkuetta, ja siten yhteistä etua, mutta ainoastaan, jos meidän urheilijamme ymmärtävät mitä huippu-urheilu on.

Jos pelaaja on sisäistänyt oman polkunsa ja oman missionsa, tekee hän myös päätökset sen mukaan. Lähdenkö kavereiden kanssa vielä siihen toiseen kapakkaan vai menenkö vapaana viikonloppuna nukkumaan puolilta öin? Se, mitä syön tänään, vaikuttaa minuun myös pitkässä juoksussa, eikä vain kahden tunnin päästä. Ei ole liioiteltua sanoa, että jokainen tekemäsi päätös joko auttaa sinua pääsemään tavoitteeseesi- mikä se sitten onkaan- tai se hidastaa sinua matkalla sinne. Tämän alojensa huiput sisäistävät paremmin kuin muut, ja yksilölajien urheilijat huomattavasti paremmin kuin joukkuelajien urheilijat. Seurajoukkueilla on hieno mahdollisuus auttaa yksilöä näissä asioissa.

Kaikkien ei toki tarvitse haluta tulla parhaimmaksi versioksi omasta itsestään, mutta usein huomaan toivovani jotakin tämän suuntaista. Jatkuva oppiminen on huisin motivoivaa. Niinpä monet huiput suhtautuvat työhönsä ilolla ja avoimuudella, pilke silmäkulmassa, vaikka tosissaan ovatkin. He vaikuttavat kovin onnellisilta tehdessään matkaa, ja tuntevat yhteenkuuluvuutta muiden kulkijoiden kanssa. Niinpä toivon, että useampi meistä pysähtyisi ajattelemaan mitä elämässään todella haluaa. Sama pätee valmentajiin, urheilijoihin, ja seuroihin. Meihin kaikkiin.

Yksi tärkeistä asioista on Suomen lentopallon etu. Henkilökohtaisesti se on ollut sitä niin pitkään kuin jaksan muistaa- niinäkin pettymyksen hetkinä, kun ei mahtunut nuorten tai aikuisten maajoukkueisiin. Kun melkein 15 vuotta sitten muutin Saksaan pelaamaan 2-Bundesliigaa, en kuulunut mihinkään edustusjoukkueeseen. Jotenkin, kuitenkin, oli täysin selvää, että suomalaisena ulkomailla edustat Suomea 24 tuntia vuorokaudessa, halusit sitä tai et. Esimerkiksi se, miten käyttäydyit treeneissä, oli monelle saksalaiselle kenties hänen ainoa kontaktinsa suomalaisuuteen tai suomalaisiin. Moni muukin ulkomailla pelannut kertoo kokeneensa asian näin.

Mitä useammalle suomalainen lentopallo on tärkeä asia, sitä paremmin meidän lajiyhteisömme voi. Ja mitä terveellisemmällä pohjalla lajimme on, sitä enemmän voimme tuottaa elämyksiä ja ohjata nuoria sen pariin. Aikaa myöten, jos nuori siihen on valmis, sama itsensä likoon laittaminen on hänellekin mahdollista. Missään ei ole niin paljon mielekkyyttä kuin siinä, että olet joka päivä läsnä, ja lähdet töihin motivoituneena ja visio kirkkaana. Moni on tänäpäivänä ilman työtä, ja aika harva työssäkäyväkään saa kokea olevansa osa jotakin itseään suurempaa. Tämä on harmi, sillä pohjimmiltaan jokainen ihminen haluaa kokea myös yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lentopallolla menee Suomessa tällä hetkellä ihan hyvin. Ei kuitenkaan lähellekään niin hyvin, kuin voisi mennä. Valmennuksemme kestää vertailun maailmassa, mutta olemme vielä kaukana siitä parhaasta versiosta, joka kollektiivisesti voisimme olla. Tämä on hyvä asia- sehän vain tarkoittaa, että tilaa kehitykselle on paljon. Kuluneiden 10 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut valtavasti. Yksin tutkittu tieto on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Kasvua kohti orientoituneita valmentajia on enemmän ja enemmän. Tietyllä tavalla kulunut vuosikymmen on ollut se ajanjakso, kun tulevan menestyksen siemenet on kylvetty.

Vaikka menemmekin eteenpäin, meillä ei ole pelaajamateriaalia hukattavaksi. Jokaisesta yksilöstä tulee pitää hyvää huolta. Tärkeitä ovat kaikki. Fakta on, että emme voi tietää nyt, kuinka hyvä kukin pelaaja on seuraavan 10 vuoden kuluttua. Ja vaikka joku ei yltäisi maajoukkuetasolle, hänen kehittymisensä teknisesti ja taktisesti hyväksi liigapelaajaksi nostaa oman joukkueen sisäistä kilpailua ja siten myös liigan tasoa. Lisäksi itsensä huippu-urheilijana pitävä on esimerkki seuraan tuleville nuorille. Jokainen tällainen pisara on pieni lisä siihen nousevaan vuoroveteen, joka nostaa meidän kaikkien paatteja.

Valitettavasti oma suu on usein silti lähempänä kuin pussin suu. Isoa kuvaa ei joko nähdä, tai ehkä sitä ei haluta nähdä. Seurat kilpailevat luonnollisesti keskenään, mutta toisinaan tämä kilpailu saa epäterveellisiä piirteitä. Lisäksi seuroissa kilpaillaan joskus vallasta myös sisäisesti. Ja näitä kähinöitä sitten riitää. Tämä on erehtymisen tavoin inhimillistä, ja maailmalla yleistä. Mutta juuri tästä syystä meidän suomalaisten soisi puhaltavan yhteen hiileen! Pieni paatti kääntyy onneksi isoa nopeammin. Jos todella haluamme kehittää toimintaa, seurojen ja valmentajien välinen yhteistyö on se ainut asia, joka pitää esimerkiksi miesten maajoukkueen tason kansainvälisesti kovana. Tällaisesta avarakatseisesta toiminnasta on onneksi jo esimerkkejä.

Jos maajoukkueen pelaaja on kärsinyt loukkaantumisista, seurajoukkueessa häntä on säästelty ennen tärkeää karsintaturnausta. Näin toimivat mm. Kokkolan Tiikerit Olli-Pekka Ojansivun ja Valepa Olli Kunnarin tapauksissa. Vastaava ei monessa muussa maassa tulisi kuuloonkaan, mutta meillä Suomessa se on mahdollista. Yhtenäisyys on suurenmoinen arvo. Joissakin seuroissa (esimerkiksi Lentopalloseura Etta ja Korson Veto) valmentajat ovat sopineet muiden seurojen pelaajien harjoittelusta mukanaan kauden ulkopuolella. Tällöin yksilön – ja lentopallon etu- on asetettu ykköseksi. Tämäkin on hieno ja huippulentopallossa harvinainen tapa toimia.

Työtä kuitenkin piisaa. Lajikenttä ei vielä ole riittävän yhtenäinen siihen, että me systemaattisesti tukisimme maajoukkuetoimintaa. Tulevaisuudessa olisi upeaa nähdä liiga, jossa osaa maajoukkueen ydinarvoista ja pelitavasta opetettaisiin järjestelmällisesti useissa tai miksei kaikissa seuroissa. Mitään hyväntekeväisyyttä se ei kuitenkaan olisi, sillä avoimuuden hyödyt kehittävät myös seuroja paljon enemmän, kuin omissa nurkissa pyöriminen ja nahistelu vaikkapa siitä, kenellä on minäkin viikonpäivänä eniten valtaa päättää asioista. Jääkiekon puolella yhteistyötä maajoukkueen eteen on tehty pidempään, ja tulokset olleet sen mukaisia. Matka jatkuu meilläkin.

Kohti parasta,

Lauri H

lhakala82@yahoo.com

Oppitunteja MM-kisoista

29 Sep

Kisat on kisattu ja Puola juhlii. Joka turnauksella on voittajia ja häviäjiä, mutta 2014 jälkimainingit tuntuvat pelkästään positiivisilta. Voittajiin Puolan lisäksi kuuluvat fani- ja lentopallokulttuuri kaikkialla, ja etenkin Suomessa. Lisäksi lajille teki hyvää uusien maiden nousu parrasvaloihin, vaikka muutama suosikki vastaavasti floppasikin. Olympialaisten tavoin pitkä MM-sykli tarjoaa mielenkiintoisen vertailukohdan, sillä neljässä vuodessa ehtii voimasuhteissa tapahtua kaikenlaista. Tässä päällimmäisiä mietteitä, taiston tauottua…

Anybody can be good, and everyone in Europe is

Lentopallo on maailman laajimmalle levinnyt pallopeli. Lisäksi maailma on pienentynyt vuosi vuodelta tason hitaasti levitessä. Kesällä Kamerun treenasi meillä Sloveniassa ja toimintaa seuratessa monesti mietin, että hyviä yksittäisiä urheilijoita alkaa olla joka paikassa. Vaikkei Afrikka missään nousussa olekaan (itse asiassa päin vastoin), on eurooppalaisen lentopallon taso järkyttävä. Maailman TOP 10 joukossa oli taas kuusi eurooppalaista. Miettikää nyt, Suomessa oltiin pettyneitä tappioon Saksalle, ”joka piti voittaa.” Suomi ja sen odotukset ovat nyt tasolla, jossa MM-pronssimitalisti ”pitää voittaa!” Suomi, Slovenia, Belgia jne. “pienet” maat ovat pian valmiita eivät vain kaatamaan huippuja, vaan myös olemaan niitä. Suomi tietenkin terävimmässä kärjessä, mutta myös esimerkiksi Slovenia (joka jäi kahden eräpisteen päähän MM-kisapaikasta) kaatoi 2014 kevään EM-karsinnassa tulevan MM-kultamitalisti Puolan ottelussa, jossa oli panosta ja parhaat pelaajat pelasivat.

There are no little things

Sammelvuo sanoi Brasilia-pelin jälkeen, että näitä jättiläisiä vastaan kaikella on merkitystä. Asia on juuri näin. Joku kertoi minulle hiljattain, että kirjoitan näköjään edelleen ihan samoista jutuista kuin viisi vuotta sitten. Totta, mutta olen siitä ihan mielissäni: Faktat eivät nimittäin ole muuttuneet miksikään. Edelleen pelit ratkaistaan pienillä marginaaleilla ja edelleen esimerkiksi Suomi voi olla parempi monessa pienessä asiassa, joissa se edelleen antaa tasoitusta paremmilleen. Peräänkuulutan, kuten aina, kaikkien lentopallotaitojen opettamista kaikille pelaajille. Jos vastassa on Luxemburg, ero taidossa ja fysiikassa ei paljasta sitä, että joku joukkueessa ei osaa tiikeriä tai ei jaksa varmistaa. Jos taas vastassa on Brasilia tai Puola, hyvä erä voi aina kaatua vaikka vain yhteen ”pieneen” puutteeseen.

We need continuous exposure to high levels

Vaikka annan kaiken kunnian Berrutolle, Castellanille ja Sammelvuolle, suurin syy Suomen MM-kisapaikkaan ei ole kukaan yksittäinen valmentaja. Eniten Suomen tason nostoon on vaikuttanut lentopalloliiton päätös aikanaan satsata toimintaan, ja pian sen jälkeen seurannut paikka Maailman Liigassa. Mahdollisuus tahkota Maailman Liigaa vuosi toisensa perään on luonut pohjan nykyiselle tekemiselle ja tämän ML- paikan eteen liitto tulee varmasti jatkossakin tekemään kaiken voitavansa. (Liigan näkyvyydestä ja valmentajien kontaktiverkostosta on myös seurannut parempia suhteita ulkomaille, jossa pelaajat ovat kovissa seurajoukkueissa altistuneet kovemmalle kilpailulle myös talvisin.)

Asiat huipulla muuttuvat hitaasti

Vaikka voimasuhteet muuttuvat, on asioita, jotka eivät tunnu muuttuvan laisinkaan. Silmiinpistävintä edelleen on, että huippuja ei teknisesti opeteta. Asioista puhutaan, mutta niihin ei paneuduta. MM-kisojen parhaiden maiden pelaajat ovat kuitenkin enimmäkseen teknisesti ja taktisesti hyviä. Syy tähän ei ole se, että maajoukkueet korjaisivat teknisiä puutteita. Teknisesti hyvät pelaajat ovat joko (1.) valtavasta massasta sattuman kaupalla valikoituneita tai (2.) junioreina hyvin valmennettuja yksilöitä. Paljon kuitenkin näkee, edelleen, fyysisiä hirmuja, jotka voisivat olla parempiakin. On harmillista, että tätä ei joko huomata tai ymmärretä. Maajoukkueissa monet valmentajat ovat kiireessä ja paineen alla, jolloin muutoksia ei voida / uskalleta alkaa tehdä kalenterin puristuksessa. MJ- pelaajat ovat yhdessä ennen tärkeitä pelejä yleensä vain hetken, ja kaikki aika ymmärrettävästi kuluu taktiikan ja yhteispelin parissa. Lisäksi monia puutteita valmentajat eivät konfliktien pelossa tähdiltä haluakaan korjata. Huipuilla on usein huippujen vinkeet… Joka tapauksessa käyttämätöntä potentiaalia lentopallomaailmassa on edelleen valtavasti.

Vuodet ja peli ovat tuoneet taitoa

Tämä oli yksi ilahduttavimmista asioista Suomen pelissä. Moni pelaaja- kärjessä Ojansivu, molemmat Oivaset ja Sivula- pelasivat monella tavalla kypsempää hyökkäyspeliä kuin aikaisemmin. Hyökkäysvalikoima on selvästi kasvanut ja järkevät ratkaisut kuuluivat nyt muidenkin kuin Kunnarin repertuaariin. The game has been teaching the game, ajattelin. Uudet hyökkäyksmallit ovat enimmäkseen asioita, joita heille ei seuroissa ole opetettu.

Taito ratkaisee- ei fyysisyys tai pituus

Suomi oli kisojen kuudenneksi lyhin maa. You can not teach height, and you also can not teach speed. Fysiikkaan Suomi ei kuitenkaan yhtään peliä kisoissa hävinnyt, vaikka aina siitä puhutaan (jos joku on 10cm pidempi, sen ymmärtää jokainen katsoja vaikkei uhraisi aiheelle sekuntiakaan.) Lentopallotaidot, joihin perinnölliset ominaisuuset vaikuttavat suhteessa vähän, ovat täysin opetettavissa ja opittavissa. Suomi tarvitsee lisää taitoa, ja kaikista kipeimmin Suomi tarvitsee hyviä vastaanottajia. Mystisiä asioita ei ole olemassa, ja vastaanottoa (ei pelkkää hihalyöntiä, vaan nimenomaan vastaanottoa) tulee opettaa nuorille systemaattisesti. Kuinka kädet ovat, mitä katsot, miten liikut, mitä ajattelet. Ja sitten, ystävän sanoin, ”So many gamelike reps that their arms fall off.”

Olli Kunnari ja Mestaruusliiga

Olli Kunnari oli yksi kisojen parhaista yleispelaajista. Ei vain totutusti Suomen tärkein ja taitavin pelaaja, vaan myös kypsemmällä iällä paremmaksi kehittynyt urheilija. Kaikista hurjinta on, että Kunnari on kehittynyt uudelle tasolle Suomessa. Mies tahkoaa riittävän kovassa sarjassa pelejä viikosta toiseen valtavalla vastuulla. On herkullinen ajatus, että Suomessa voi oikeasti olla kova eurooppalainen sarja muutaman vuoden sisällä. Samalla kun Etelä- ja Keski-Euroopassa sarjat ovat heikentyneet taloustilanteen myötä, on Suomi vetänyt maajoukkuepelaajia puoleensa. Jos MM-kisojen jälkeinen hype johdetaan oikein, ken tietää mitä tuleva tuo…

Suomi tarvitsee yhtenäisyyttä ja opettajia

Joitakin vuosia sitten kirjoitin Suomen kaipaavan lisää ja parempia, opettavia valmentajia. Muutaman lisävuoden lentopallotellusta kiertäneenä perspektiivi on hieman muuttunut. Siitä olen edelleen samaa mieltä, että voimme olla paljon parempia, mutta näen suomalaisen valmennuksen nyt suhteessa melko hyvänä moneen muuhun maahan verrattuna. Suomi kuitenkin oli juuri TOP 10 MM-kisoissa, eikä itsensä tosissaan ottava urheilumaa mielestäni voi enää tyytyä ”melko hyvään.” Tarvitsemme lisää opettajia, lisää pelaajia ja kaikki taidot osaavia eri pelipaikkojen spesialisteja. Jos Suomella ja Mestaruusliigalla olisi yhtenäinen valmennuksellinen linja, tulevat maajoukkuepelaajat todella osaisivat täydempiä ja täydempiä työkalupakkeja kv-tasolle noustessaan.

Tuomas Sammelvuo haluaa tehdä yhteistyötä seurojen kanssa, ja tällä puolella on mielestäni taivas mahdollisuuksien rajana. Moni lentopallomaa nimittäin keskittyy keskinäiseen politikointiin ja valtataisteluun yhteen hiileen puhaltamisen sijaan. SUOMI voi olla erilainen, ja tehdä asioita yhdessä kautta mestaruusliigan ja akatemioiden. Seuroissa on aikaa siihen, mihin maajoukkueessa sitä ei ole.

Dream Big Dreams… Suomen parhaat pelit ovat yhä edessä

Puheista huolimatta yksikään nykyjoukkueen jäsen ei lopeta (ei edes Tolvanen…) ennen kuin Rio 2016 kortti on katsottu loppuun asti. Hulluinta on, että jos Suomi menisi Olympialaisiin, Suomen ei Puolan kisojen valossa kannattaisi sieltä tavoitella mitään muuta kuin mitalia. Kun Köpin kanssa juttelin kesäkuussa, mies totesi päättäväisenä, että ”Kuuba kaatuu ensin, ja sen jälkeen kaatuvat kaikki muut.” Ei Sammelvuo lähtenyt kisoihin kokeilemaan, vaan voittamaan. Jos ette sitä vielä tienneet, niin Small dreams lack magic. Maailma kuuluu ihmisille, jotka uskaltavat unelmoida ja uskoa itseensä.

Rion jälkeen, kävi miten kävi, tapahtuu kuitenkin nuorennus. Muutama pelaaja jää pois, mutta hengähdystauon jälkeen palaava runko voi olla kasassa pitkäänkin. Uskon, että tämä 2016 (johon valmistautuminen muuten alkaa nyt, eikä esim ensi keväänä) on vedenjakaja. Jos Sammelvuo jatkaa, ja oikea tahtotila löytyy, Suomen taso ei putoa mihinkään. Töitä pitää vaan seuratasolla tehdä- ja tehdä nimenomaan yhteisen päämäärän eteen. Ei pelkästään sen oman Kupsin tai Namikan.

Savoon sydämeen palannut

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com