Toveruus

31 Mar

Keskellä pudotuspelejä on mielessä paljon, mutta päällimmäisenä taas yhdessä tekemisen meininki. Yhtenäisyys näkyy verkon molemmilla puolilla, ja yleensä parhaiten silloin, kun meno on kaikista kovinta. Jos joukkue ei ole riittävän yhtenäinen, se tuskin kestää kovissa paineissa. Toveruus on ollut LEKA Volleyssa yksi joukkueen perusarvoista koko seuran parivuotisen historian ajan.

Arvostamme toisiamme, sekä tiedostamme, että yhtenäiset joukkueet eivät vain synny itsestään, vaikka joskus käy niinkin. Toveruutta huokuva kulttuuri syntyy vähitellen, hyvistä rekrytoinneista, yhteisestä arvopohjasta, sekä yhdessä koetuista merkittävistä kokemuksista.

Tartutaan ensin kiinni rekrytointiin. Sanotaan, että ihmiset ovat erilaisia. Sinänsä selvää, ja vaikea olisi kuvitella jonkun tosissaan muuta väittävänkään. Tyystin samanlaisia emme ainakaan ole, ja joukkuelajeissa parhaat joukkueet koostuvat lähes poikkeuksetta “hyvistä tyypeistä.“ Mitä tällaiset hyvät tyypit sitten ovat? Eikös urheilussa tulos ratkaise, kaveruus voi olla mukava plussa, mutta lopulta raha puhuu ja niin edelleen?

Rakkaat ystävät: tulos ei yksin ratkaise, vaikka sitä tavoitellaan. Myös sillä, miten tavoitellaan on väliä. Toisaalta rahalla voi kyllä ostaa pelaajia tekemään tulosta, mutta mitään taatusti hyvää joukkuekemiaa tai yhteenkuuluvuuden tunnetta et löydä kaupasta. Tuloksen rummuttajienkin olisi hyvä muistaa, että parhaat tulokset kumpuavat ryhmistä, joissa joukkuetoverit välittävät toisistaan ja ovat valmiita tekemään uhrauksia toistensa puolesta. Kannattaa siis etsiä ja löytää itsekkäistä huipuista niitä, jotka kykenevät toimimaan joukkueena.

One of the neat things about coaching is that you get to choose the people you go through life with“ -Marv Dunphy

Toinen toveruutta edesauttava voima on jaettu missio ja arvopohja. Lisää hyviä uutisia pehmeiden arvojen kannattajille siis. Sillä, mitä arvostat on väliä. Itse en ainakaan voisi olla hetkeä pidempään töissä paikassa, jossa pelkkä voittaminen olisi itseisarvo. Valmentajat ovat tyypillisesti hyvin kunnianhimoisia ihmisiä, mutta suurimmalla osalla huippukoutseista on silti vankka oma käsitys siitä mikä on oikein, ja mikä kunnioitettavaa. Tähän sarakkeeseen kuuluu muutakin kuin voitot ja tavoitteisiin pääsy: toiminnan on oltava läpinäkyvää, rehellistä, sekä palveltava suurempaa määrää ihmisiä kuin vaikkapa vain jonkun sijoittajan halu olla esillä.

Yhteisistä tavoitteista ja arvoista täytyy kuitenkin puhua arjessa paljon, jotta ne iskostuisivat osaksi toimintaa. Helisevät huoneentaulut eivät riitä. Tarvitaan myös tekoja, jotka osoittavat arvon olevan todellinen. Jos harjoituksissa toista kohdellaan sopimattomaksi siihen täytyy puuttua, tai luonteenlujuus arvona ei ole toimiva. Jos arvo taas on periksiantamattomuus, pallon perään täytyy mennä, ja sitä pitää vaatia. Vahvistamattomana arvo menettää merkityksensä myös yhdistävänä voimana.

Ja kolmanneksi ne yhdessä koetut hetket… Meillä Kuopiossa tätä yhteenkuuluvuutta kutsutaan siis nimellä toveruus. Ei ystävyys, eikä kaveruus, vaan toveruus. Sanavalinta ei ole semantiikkaa, sillä toveri on nimenomaan joku, joka jakaa kanssasi toimintaa. Toveruus on syy siihen, miksi vahvimmat ja kaikista tiiviimmät heimot selvityivät, tai miksi vieruskaveria ei jätetä sinne juoksuhautaan. Kuuluminen johonkin itseä suurempaan koskettaa meitä ihmisiä syvältä. Siinä on jotakin hyvin vanhaa ja voimakasta, ja varmasti yksi syy joukkueurheilun suosioon maailmassa. Yhdessä koetut merkittävät kokemukset lujittavat ryhmän yhteenkuuluvuutta. Näitä ovat historian havinoissa olleet sekä valitettavat kriisit, että sodat, ja muut koettelemukset.

Urheilussa vähemmän vaaralliset, mutta taatusti jännittävät pudotuspelit ovat omiaan saamaan aikaan saman efektin. Joskus myös kokonainen kausi voi olla tällainen kokemus. Pelasin vajaa 10v sitten Sveitsin Lausannessa, jossa joukkue koostui sattumalta samanikäisistä ja hyvin samanhenkisistä ihmisistä. Meitä oli joukkueessa peräti viittä eri kansalaisuutta (ja kuutta eri äidinkieltä puhuvia), mutta kuin ihmeen kaupalla se oli paras ja yhtenäisin joukkue, jonka olen saanut kokea. Sanotaan, että saksalaisella maanviljelijällä on paljon enemmän yhteistä ranskalaisen maanviljelin kanssa, kuin esimerkiksi juristina toimivan naapurinsa. Ehkä meillekin kävi niin.

Yhteinen kokemus on avainasemassa- tuo toinen tuossa tietää, miltä minusta tuntuu. Taidankin tykätä siitä, sehän taitaa olla niin kuin minä. Todellisuudessa se toinen on varmaan erilainen, mutta jaettu ilo on silti kuuluisasti kaksikertainen. Joka tapauksessa kausi huipentuu pian, taas yhdessä hyvän joukkueen mukana… Kovin vaikeaa tässä olisi kuvitella tekevänsä jotakin muuta.

You don’t appreciate things until they’re gone. For me, I miss my friends; I don’t miss boxing, I miss the camaraderie.“Sugar Ray Leonard

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: