Taidot Euroopassa Menestymiseen

31 Oct

EM-kisat ovat ohi. Ranska on ansaittu mestari, Slovenia kakkonen ja pettyneet isännät Italia ja Bulgaria kolmas ja neljäs. Vaikka mitalipelit eivät klassikoiksi nousseetkaan, antoi turnaus paljon aihetta hymyyn. Alla joitakin ajatuksia suomalaisen lentopallon ja valmennuksen näkökulmista.

1. Kuinka vaikeaa on voittaa EM-kultaa?

Puola on hallitseva maailmanmestari, Venäjä hallitseva olympiavoittaja ja Ranska hallitseva maailman liigan voittaja sekä euroopanmestari. Italia on jo olympialaisiin selvinnyt maailman cupin kakkonen, Bulgaria edellisten olympiakisojen nelonen, Serbia viime kesän maailman liigan kakkonen, Saksa MM-kolmonen. Jos nämä seitsemän mitalistia jättää pois, Euroopasta löytyy vielä mm. Belgia, Hollanti, Suomi, Slovakia, Tsekki, Slovenia, Espanja, ja Portugali. Pitää ottaa kartta esille vain muistaakseen jäikö ketään pois… Europpa on kivikova, eikä sitä voi verrata mihinkään muuhun maanosaan.

Tästä huolimatta voi Suomi lähteä jokaisiin karsintoihin ja kisoihin realistisella optimismilla- myös matkalla Rioon ja Tokioon. Joukkueella on kaikki rahkeet kaataa kenet tahansa yksittäisessä ottelussa. Toisin kuin joskus mediasta saa lukea, emme edelleenkään häviä, koska olemme pienempiä. Jo pitkään maajoukkueen tappiot ovat juontaneet juurensa muuhunkin kuin vastustajan fyysiseen paremmuuteen. Kyllä, maailmasta löytyy isoja ukkoja, ja pienemmistä maista aina ei. Suomen kannalta ongelma on, että huippumaat ovat sekä fyysisempiä, että lentopallon perustaidoissa varmempia. Tämä on myös hyvä uutinen: voimme nostaa tasoa ilman, että kenekään täytyy muuttua pidemmäksi. Olemme kyllä riittävän fyysisiä voittamaan mitaleita, mutta taitoa tarvittaisiin vielä enemmän.

2. Mikä asiat tekevät erot huipulla?

Miesten huippulentopallossa eri osa-alueiden tärkeysjärjestys on tutkitusti seuraava:

1. Aloitussyöttö 2. Hyökkäys 3.Vastaanotto 4. Torjunta 5. Puolustus.

Listan kärjestä voi hieman kiistellä, mutta S/VO taistelun voittamalla ja hyökkäämällä tehokkaasti pärjää aika pitkälle. Joka tapauksessa top 3 on paljon edellä kohtia 4 & 5. Monessa lajissa sanotaan, että hyökkäys voittaa sinulle pelejä, mutta puolustus mestaruuksia. Mitä korkeampi taso, sitä varmemmin jokainen joukkue on hyvä kaikessa, missä on pakko olla hyvä. Esimerkiksi EM-kisoissa on vain hyviä hyökkäys-, ja syöttöjoukkueita, sillä muutoin nämä maat eivät siellä voisi pelata. Kaikissa arvokisoissa on kuitenkin myös joukkueita, jotka joko torjuvat tai puolustavat heikosti.

Heikkous voi joko olla yksittäisten pelaajien (1.) kyvyttömyyttä lukea peliä, (2.) kyvyttömyyttä liikkua tehokkaasti, tai yksinkertaisesti (3). kurinalaisuuden ja valmennuksen puutetta. Pelinluku, iso passi, kommunikaatio, varmistaminen, puolustusasento, puolustuspaikka jne. kuuluvat sarjaan ”pienet asiat.” Niiden systemaattinen harjoitteleminen ei kuitenkaan ole suosittua -eikä yhtä kivaa- kuin esimerkiksi lyöminen, ja niin maailmassa on isosti pelaajia, jotka kyllä hyökkäävät, mutteivat puolusta samalla intohimolla. Arvokisavoittajat sen sijaan osaavat molempia, sillä heille pienetkin asiat ovat tärkeitä. If you want to be the best, there are no little things.

3. Mistä pelaajan ”taito” koostuu ja kuinka sitä voi kehittää?

Niihin hyviin uutisiin. Maajoukkueen torjunta-puolustuspelaaminen on ottanut askeleen eteenpäin Tuomas Sammelvuon kaudella. Pelaajat ovat paremmissa paikoissa, paremmissa asennoissa ja tietävät, että näilläkin osa-alueilla on merkitystä. Tulokset eivät kuitenkaan tule hetkessä, sillä taitojen oppiminen on hidasta. Avataan tätä hieman. Jokaisessa taidossa on kolme osaa:

  1. itse motorinen taito

  2. sitä hallitsevat motoriset ohjelmat ja

  3. kyky suorittaa kyseinen taito paineen alla.

Jos taito on esimerkiksi hihalyönti, se voidaan opettaa päivässä parissa vaikka pienelle lapselle. Tämä on helpoin osa valmennusta. Korjataan teknisiä puutteita ja tulos näkyy paljaalla silmällä heti. Mutta vaikka kyseinen taito näyttäisi olevan hallussa, ei 10-vuotias pelaaja tietenkään osaa nostaa Lelu Ojansivun 120km/h hyppysyöttöjä. Hänellä ei vielä ole hermostossaan pelin vaatimaa kykyä ajoittaa tämä hihalyönti kohti tulevaan palloon. (Näitä ajoituksia siis kutsutaan nimellä ”motorinen ohjelma”, eng. motor program.)

Ja tässä on pähkinänkuoressa syy siihen, miksi maajoukkue on aidosti koko Suomen lippulaiva ja lentopalloilevan Suomen haaste. Jos tämä 10-vuotias katsoo aina vain palloa (eikä koskaan syöttäjää ja tämän kehonkieltä) hän ei kehity syöttäjän lukemisessa riittävästi. Pian meillä on 20-vuotias pelaaja, joka on missannut tärkeän palasen kehitystä vain siksi, ettei kukaan auttannut häntä kiinnittämään huomiota siihen, mitä kentällä kannattaa katsoa. Voitte kuvitella saman tilanteen jokaiselle pelin osa-alueelle: puolustaja, joka ei hoksaa katso hyökkääjää; torjuja, joka ei katso passaria; passari, joka ei katso vastaanottajaa- tai vaikka keskihyökkääjä, joka ei katso ja analysoi oman vastaanoton laatua.

Meillä on taipumus kutsua nopeasti oppivia pelaajia lahjakkaiksi, mutta harvoin kysymme loogista kysymystä: Miksi toinen lukee peliä paremmin kuin toinen? Lentopallossa on paljon väliä sillä mitä katsot ja sillä miten liikut. Molemmat ovat helposti opetettavia asioita, mutta kuten todettua, siinä missä monen liikkeen opettaminen ja oppiminen on suht. helppoa, sen oikea ajoittaminen avoimessa ympäristössä on vaikeaa. Vaikka nykymaajoukkueessa siis on kiinnitetty huomiota siihen, mitä meidän tulee katsoa ja kuinka puolustaa, asiat eivät ajoitusten ja pelin luvun puolella tapahdu hetkessä.

(Huom. kenties tuon 10-vuotiaan joukkuekaveri taas katsoo eri asioita, ja kehittyy nopeammin. Paras indikaattori pelaajan tasosta on määrätietoisten harjoitustuntien määrä, mutta kaikenlaiset tuntivertailut ovat vaikea myös siitä syystä, että on vaikeaa tietää mitä kukin urheilija kussakin tilanteessa katsoo, tai mitä hän katsoessaan ajattelee.)

Viimeinen osa taitoa on kyky toistaa opitut asiat ympäristössä, jossa paineet ja panokset ovat kovat. Oppiminen on tilasidonnaista, joten pelien voittamiseen huipulla tarvitaan myös pelaajia, jotka omissa seuroissaan ratkovat kovia pelejä joka lauantai- eivätkä ainoastaan yksittäisessä EM-karsintamatsissa. Tässä on asia, joka Mauro Berruton kaudella olennaisesti muuttui: pelaajat pääsivät parempiin seuroihin, Suomi Maailman Liigaan, ja kuten Mikko Esko osuvasti YLE:n haastattelussa totesi, Suomi on jo vuosia pelannut ratkaisupelit hyvin niitä maita vastaan, jotka ovat fyysisesti ja taidollisesti samalla tasolla. Henkinen kantti riittää. Samoin nyt hopeaa ottanut Slovenia on jo vuosia ollut fyysisesti ja taidollisesti hyvä. Italialaisen Andrea Gianin mukana tuli kuitenkin myös ratkaiseva annos itseluottamusta suoritua paineen alla (Giani oli pelaajana kolminkertainen maailmanmestari.)

4. Neljä asiaa, joissa voit auttaa!

Haluatko konkreettiseksi osaksi maajoukkueen menestystä? Suomen mahdollisuuksiin voittaa arvokisa-mitali vaikuttaa hirvittävän paljon se, mitä seuroissa tehdään. Kuinka me valmennamme pientä poolia pelaajia ikävuosina 10-20v on enemmän merkitystä lopputulokselle, kuin sillä mitä maajoukkue tekee yhdessä lyhyiden harjoitusjaksojen aikana joka vuosi. Helppoja vaadittavia asioita ovat mm.

  1. Käytös. Hävityn ja voitetun pallon jälkeen käydään keskellä. (Ei vain voitetun pallon jälkeen.)

  2. Hihalyönti. Käsien tulee vastaanotossa olla alhaalla vartalon edessä. (Ei sivuilla, ei ylhäällä.)

  3. Puolustus. Hartioita leveämpi asento, kädet alhaalla edessä, etukumara, tasapaino. Ennen kuin hyökkääjä koskee palloon, on oltava paikallaan tätä lukemassa. (Ei kyykyssä tai liikkeessä.)

  4. Juju. Pitäkää treenejä, jossa täytyy -on pakko- kokeilla erilaisia hyökkäysvaihtoehtoja (Eikä aina sitä monen junnun suosikkia, täysillä johonkin hyökkäämistä.)

  5. Iso passi. Jokainen passaa joskus (ei aina pelkästään passari, eikä nappinostosta.)

Liioittelematta voi kirjoittaa, ettei yksikään maa opeta junioreille näitä asioita systemaattisesti. Suurimmat ongelmat monissa valmennuskoulutuksissa liittyvät siihen, että asioista tehdään liian monimutkaisia ja teoreettisia. Ylläolevat on kaikki helpohko toteuttaa, eivätkä ne vaadi aikaisempaa taitoakaan kuin nimeksi. Sen kun vain kokeilemaan.

5. Voiko tähtiä valmentaa?

Voi, mutta kestää pitkään rakentaa luottamus, jolla menestyvän ja itsevarman ihmisen saa näyttämään haavoittuvan puolensa. Onkin harvinaista tavata valmentaja, joka edes yrittää opettaa 20-30-vuotiaalle tähtipelaajalle puutteellisia perustaitoja. Usein kyseessä olevan pelaajan taso riittää useimpien tavoitteiden saavuttamiseen, ja hänelle on jo muodostunut vahva käsitys omista taidoistaan. Minkään tähtisikermän valmentaminen ei ole kahdedittavaa puuhaa- etenkään maajoukkueessa, joka kokoontuu yhteen vain lyhyeksi ajaksi.

Ja niin maailma on täynnä tähtiä, joita ei haluta valmennettavan oikein kenekään toimesta- ei valmentajien, ei seurojen, eikä edes pelaajien itsensä. Mutta entäs jos…

Nöyrä mutta itsevarma käytös on kuitenkin minimivaatimus arvopohjaisessa joukkuekulttuurissa, puhumattakaan pyrkimyksestä olla tänään aina parempi kuin eilen. On kovaa hommaa viedä eteenpäin porukkaa, jossa valmentaja joutuu käyttämään suuren osan energiastaan käytöksen opettamiseen. Suomi ja suomalaiset ovat onneksi tässä etulinjassa- meidän arvomme ja käytöksemme tunnetaan maailmallakin jo laajalti. Edellä mainittujen asioiden opettaminen tuottaa lajitaitojen ohella siis myös entistä paremmin käyttäytyviä ja valmennettavia nuoria aikuisia, tulipa heistä sitten liigapelaajia, maajoukkuepelaajia, tai vaikka myyntiedustajia.

Onnea Suomelle tammikuun olympiakarsintaan,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: