Levänneitä ajatuksia sateiselta kesälomalta. Pari reissua viisaampana voi taas todeta, että ihmiset ovat kaikkialla aika samankaltaisia. Arvot, tavat ja uskomukset muodostuvat kaikkialla hitaasti ja muuttuvat vielä hitaammin. Tämä pätee paitsi urheiluun, myös muuhun yhteiskuntaan, maassa kuin maassa. Traditio on traditiota.
Kun puhutaan myyteistä, niiden tavallisesti ajatellaan kuuluvan muinaisiin, vähintään antiikin aikoihin. Ympäröivää maailmaa selitettiin kielikuvin ja myytein; tunnetusti joka heimolla oli luomismyyttinsä ja sitä ajassa seuranneet muut mytologiset ja sankarilliset toimijat. Aikaa myöten tilanne muuttui ja Esko Valtaoja osuvasti kirjoittikin ”keskiajan jälkeisestä tiedon porttien avautumisesta”, joka yhä jatkuu ihmiskunnan ymmärtäessä maailmaansa laajemmin ja paremmin.
En tarkoita myyteillä tässä kohtaa vanhoja tarinoita, vaan moderneja myyttejä, jotka sitkeästi elävät kouluttautuneidenkin ihmisten keskuudessa. Yksityishenkilöt ja yhteisöt kertovat niitä toisilleen arjen totuuksina, yleensä pysähtymättä arvioimaan, onko niissä perää vaiko ei. Usein moderni myytti on ”fakta”, jonka on joskus luultu olevan totta. Sittemmin se vain ei ole päivittynyt nykytiedon tasolle, ja päätynyt kansan viestikapulaksi, joka nyt elää omaa elämäänsä- yhä faktaksi naamioituneena. Osa tarinoista taas ei koskaan ole ollutkaan muuta kuin tornihuhuja. Aikaa myöten ne kuitenkin ovat levinneet laajalle ja jotenkin tulleet osaksi sivistyneiden ihmisten käsitystä maailmasta.
Osa myyteistä on totaalisen harmittomia (eskimoilla on 23 sanaa lumelle) mutta osa voi saada aikaan suurtakin hallaa (lasten rokotukset aiheuttavat autismia), jos emme aika ajoin pysähdy tarkistamaan faktoja viestikapuloista. Kaikista vaarallisimpia myytit ovat mielestäni silloin, kun oman alansa erityisosaajat puolustavat niitä ihmisille, jotka tietävät kyseisestä alasta vain vähän. Tähän liittyvät myös hiljattaiset lomakokemukseni.
Alla olevissa tilanteissa ammattilaisilta kuulemani tieto oli päinvastaista, kuin mitä lukemistani tieteellisistä julkaisuista tiesin. Allekirjoittanut ei halua päteä, eikä kenelläkään ole vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Toivon kirjoituksen kuitenkin herättävän lukijassa ajatuksia siitä, mitä kaikkea vanhaa ja pölyttynyttä arjessa ja julkisuudessakin pyörii. Minimivaatimus joka alalla kehittymiselle on kriittinen ajattelu, ja oma ensireaktio olikin ”mitähän myyttejä sitä itsekin huomaamatta levittää?”
1. Nopein tapa oppia kieli?
Kuulin lennolla erään kanssamatkustajan ihmettelevän mormonien kykyä omaksua uusi kieli niin nopeasti. Joku oli kahdessa vuodessa uskonnollisella missiolla oppinut Suomen kielen sujuvaksi- saavutus, jolle sopii nostaa hattua. Kyseinen henkilö kertoi olevansa koulutukseltaan kääntäjä, siis maisteriksi opiskellut kielenkäytön ammattilainen. Hän käytti työssään vieraita kieliä päivittäin. Sanoin kohteliaasti sivusta, että ainakin mormoniystävieni mukaan he alkavat väkisin puhua heti lyhyiden kurssien jälkeen. Täysi altistuminen kielelle ja jonkinlaisen puhumisen aloittaminen välittömästi ja ilman vuosien luokassa istumista muistuttaa lasten oppimistilannetta (vaikka erojakin toki on.)
Kyseinen henkilö sanoi tähän ystävällisen tiukasti, että kieltä ei voi puhua sujuvasti, ennen kuin on opiskellut tarpeeksi kielioppia. Nyökkäsin ja asia jäi siihen, vaikka nykytieto viittaakin ihan muuhun. Humans learn grammar from spoken language, not spoken language from grammar, puhumattakaan siitä, että jotenkin ihmiskielet ovat selvinneet kymmeniä tuhansia vuosia ilman koulun kalvosulkeisia. Lukemalla ei yksinkertaisesti opi nopeasti puhumaan.
2. Yleinen silmä-käsi koordinaatio?
Olin hiljattain eräässä urheilutilaisuudessa useiden muiden tavoin. Paikalla oli esiintymässä myös muuan NBA- valmentaja, jonka puheita mielelläni kuuntelin. Hän kehui tämänvuotisen mestarin, Stephen Curryn silmä-käsi koordinaatiota parhaaksi, mitä liigassa on koskaan ollut. Joku pyysi tarkentamaan mitä se tarkoitti, ja koutsi rutinoidusti kertoi Curryn olevan ”hyvä kaikessa mikä vaati silmän ja käden yhteistyötä.” En ollut uskoa korviani. Taidot ovat spesifejä, eivät yleisiä. Jos on hyvä yhdessä heitossa, se ei tarkoita, että on hyvä myös toisessa, tai että on hyvä mailapeleissä, tai esim. videopeleissä. Näin Currya kuitenkin kuvailtiin, ja voin vain kuvitella, miten moni nielaisee tämän selityksen sitä lainkaan kyseenalaistamatta. Haluamme luonnostaan uskoa silloin, kun menestys puhuu.
Miksi myytit sitten kuolevat niin hitaasti? Uskoisin, että näistä usein toistetuista totuuksista jotenkin muodostuu osa ihmisen ammatillista identiteettiä. Uuden idean tullessa kohdalle ihmiset sitten puolustautuvat siilin tavoin, vaikka jatkokoulutuksen ideahan on juuri oman toiminnan kehittäminen. On perin harmillista, että ”kokemuksen syvällä rintaäänellä” puhuminen niin usein juontaa juurensa oman identiteetin puolesta koettuun uhkaan, eikä todelliseen kokemuksen kartuttamaan viisauteen.
”One thing I have learned in a long life: that all our science, measured against reality, is primitive and childlike — and yet it is the most precious thing we have.” –Albert Einstein
Einstein on oikeassa vielä tänäkin päivänä. Muutosvastarinnan ongelmaa ei valitettavasti aina paranna tutkittu tieto siksikään, että silläkin on omat puutteensa. Vaikka tiede vie maailmaa pitkälti luotettavaan suuntaan, voidaan sitäkin tehdä täysin tarkoitushakuisesti. Lisäksi uusi tutkimus voi olla väärässä hyvistä ja vilpittömistä pyrkimyksistä huolimattakin. Kaikki tutkittu vain ei ole totta, kuten esimerkiksi tämä artikkeli kertoo:
https://www.sciencenews.org/blog/context/science-heroic-tragic-statistical-flaw
Myös allekirjoittaneella on joitakin oman ammatin ytimessä olevia konflikteja, joita en olemassa olevan tiedon pohjalta kykene ratkaisemaan. Nuorten erikoistuminen yhteen lajiin on yksi näistä suurista kiistakapuloista. Jos tohtoreiksi väitelleet kaverit eri puolilla atlanttia ovat erimieltä siitä, mikä vie huipulle tehokkaimmin, on lukutaitoisenkin koutsin vaikea pysyä kärryillä siitä, missä mennään. Vastakkaiset mielipiteet eivät yleensä voi molemmat olla totta, joten en yllättyisi, jos tästäkin aiheesta vielä löytyisi tiedon vaatteisiin puettuja myyttejä. Palaan aiheeseen varmasti ensi kauden aikana.
I’m only happy when it rains,
Lauri H.
COACH HAKALA BLOGI 
Lempiaiheeni. Varsinkin tenniksessä tuntuu piisaavan itseoppineita valkkuja, jotka pitävät omasta mielipiteestään enemmän kuin faktasta. Johtunee siitä, että yksilölajissa niitä valmentajia (muka)tarvii lukumääräisesti enemmän. Ja silmä-käsi koordinaatio on kaikki kaikessa..
Kiitos hyvistä kirjoituksista!
Jonkin verran karsastan tämänkaltaista myyttien murtamista. Toki tiede perustuu jatkuvaan korjautuvuuteen ja tätä edeltävään itsekriittiseen epäilyyn, mutta ovatko mainitsemasi “myytit” kuitenkaan niin suuria myyttejä (sanan vähättelevässä merkityksessä) verrattuna mainittuihin tutkimuksiin? Jos “tämänhetkisen parhaan tieteellisen tietämyksen mukaan” taidot ovat sepsifejä eivätkä yleisiä, niin miksi Curryn taituruutta ei voisi tästä huolimatta selittää kysyjälle silmä-käsikoordinaation kautta? Se kuulostaa edelleen oikein ilmaisukykyiseltä käsitteelliseltä konstruktiolta tuomaan esille koripalloilijan henkilökohtaisia taito-ominaisuuksia. Lisäksi termin tarkoitussisältö on helposti pääteltävissä.
Kiitos viestistä! Tarkoitus tosiaan oli herättää ajattelemaan kaikkea sitä, mitä arkisessa puheessa totuuksina pyörii. Myyttien varsinainen murtaminenhan on tiedemiesten hommaa- edellä mainitut esimerkit siis vain viimeisimmät omiin korviin särähtäneet. Curryn tapauksessa ongelma ei niinkään ole silmä-käsikoordinaation kautta selittämäinen (vaikka myönnän myös, etten ole kyseisen termin fani) vaan taitojen yleistys. Uskomukset laajamittaiseen lahjakkuuteen tekevät valmentajista helposti laiskoja, ja urheilijoita kategoroidaan niihin, joilla sitä on, ja niihin, joilla sitä ei ole. Curryn tapauksessa käsittääkseni hyvin nuorena aloitettu urheilu ja koripallo tarjoavat kyllä pitäviä selityksiä miehen taidoille- ilman että tarvitaan “yleistaitoa joka taitoon.”