Become, Don’t Compare

29 Dec

Se alkaisi vuosi olla paketissa. Pidän ajatuksesta, että tänäkin vuonna on jotenkin taas muuttunut edelliseen verrattuna. Kun katsoo riittävän pitkälle taaksepäin huomaa taas, että muutaman vuoden takaisesta on itseasiassa muuttunut aika paljon. Toki jotkin asiat -kuten luonteen piirteet- pysyvät, mutta taidot ja asenteet onneksi elävät. Huomasin esimerkiksi ilokseni loppuvuodesta, että eräs minulle muinoin tärkeä asia ei enää ole niin kovin tärkeä. Muutos on tuonut omaan elämään ja työhön paljon rauhaa- ja hyvästä syystä.

Älä vertaile, vaan tule joksikin” kuuluu sarjaan nihkeästi kääntyvät, mutta lähdekielellä nappiin osuvat. Muistiinpanoja selatessa huomaan, että Pepperdinessa tämä oli yksi Marv Dunphyn useimmin pelaajille toistetuista neuvoista. Näin kolmen vuoden kuluttua näyttää tosiaan siltä, että tämä on arjessa läsnä miltei voimakkaimmin kaikista niistä asioista, joita sillä kaudella opin. Marvin fraasi oli joko tämä ”Become, don’t compare”, tai toisessa muodossa ”Do not look sideways.” Sanatarkkuus ei ole tärkeää, eikä edes mahdollista. Hieman pidemmälti muotoilisin sen suomeksi jotenkin näin:

Keskitä energiasi kehittymiseen ja asioihin, joihin voit vaikuttaa. Keskity tulemaan siksi, joksi voit tulla sen sijaan, että vertaisit itseäsi muihin ihmisiin ja joukkueisiin, heidän taitoihinsa tai resursseihinsa.

Marv sanoi tämän usein tilanteissa, jossa jonkun huomio karkasi siihen, mitä jollakin muulla oli, mutta meillä ei ollut. Kyseessä saattoi olla hyvä pelaaja, parempi halli, jokin ammatillinen taito, parempi sijainti, tai mitä tahansa. Pieni Pepperdine ei sekään aina ole ollut legendaarinen lentopallotehdas. Aikanaan se oli itseasiassa melko tuntematon paikka ja syrjässä suurista Los Angelesin kouluista (UCLA, USC.) Edelleen pelaajien rekrytointi on olympiakultaa voittaneesta valmentajasta ja hyvästä akateemisesta tasosta riippumatta vaikeaa, sillä yliopisto on kallis ja sinne on vaikeaa päästä.

Yli 30v. ajan Pepperdine on kuitenkin tuottanut maailmanmestareita ja olympiavoittajia lähinnä siksi, että Marv on käärinyt hihat ja mennyt hommiin. Puutteiden harmittelu ja vertailu on jätetty pois.

Malibussa vietetyllä 2011-2012 kaudella olin nuori valmentaja, ensimmäistä kertaa päätoiminen, ja ihan uudessa paikassa. En ole koskaan tehnyt yhtä paljon töitä kuin tuona vuonna, enkä itseasiassa usko, että pystyisin ajallisesti tekemäänkään enempää kuin silloin. Ammattitaito kyllä kehittyi, mutta minua harmitti vietävästi se, etten ollut yhtä hyvä, kuin koulun muut valmentajat. Esimerkiksi minua hieman nuorempi, toinen apuvalmentaja David Hunt (joka jatkaa Pepperdinessa yhä ja voitti naisten MM-kultaa USAn kanssa tänä syksynä) teki töitä enemmän, kovemmin ja monessa asiassa paremmin.

Rima oli korkealla, ja kaikki organisaatiossa tekivät joka päivä parhaansa. Asia, joka minua jostakin syystä kovin harmitti oli Davidin kyky tehdä töitä ja kehittyä. Kaveri todella teki noin 16 tuntisia työpäiviä joka päivä, nukkui joitakin tunteja, ja meni takaisin töihin. Koko ajan. Olimme kämppiksiä ensimmäiset pari viikkoa ja kuljin samassa rytmissä, ennen kuin tajusin, että aniharva pärjää noin vähällä unella. Terveyteni ei yksinkertaisesti kestäisi sellaista. Aloin nukkua enemmän, mutta huomasin väsyväni pikkuhiljaa silloinkin, kun nukuin riittävästi. Oma huomio nimittäin oli ihan väärissä asioissa.

Myöhemmin olen tajunnut, että kuin vahingossa yritin olla kuin David ja Marv, ja tehdä asiat samoin kuin David ja Marv. Ongelmana luonnollisesti, että toinen on yksi maailman parhaista skouteista ja toinen yksi parhaista päävalmentajista, ja molemmilla minua laajempi kokemusta alalta. Sen sijaan, että olisin vain oppinut ja kehittynyt, vertasin tekemisiäni liikaa- ja lisäksi sitä itse tiedostamatta. Vuosi oli tästä huolimatta tietenkin upea, mutta yksi sen suurista anneista on ollut tämän asian ymmärtäminen. (Moni muukin matkan varrella kuultu viisaus on loksahtanut kohdalleen vasta jälkijunassa.)

Miksi näin pääsi tapahtumaan? Ehkä ihminen vain on sosiaalinen olento, jolla on sisäänrakennettu kyky aistia mitä heistä ajatellaan ryhmässä, tai mitä he luulevat muiden ajattelevatn. Ei siis ole lainkaan kummallista, että monen on vaikeaa poiketa joukosta ja tehdä asioita omalla tavallaan (olipa kyseessä sitten niinkään tärkeä asia kuin uni.) Usein kuulee jonkun tuhahtavan

Mitä, välitätkö siitä, mitä muut ajattelevat?” Tuhahtelut sikseen- tätähän me kaikki teemme joka päivä, se on osa ihmisluonnetta. Todellinen testi on olla tästä tietoinen, ja silti pitää oman kehittymisen irrallaan ympäristön paineista ja tuloksiin tuijottamisesta. Siis keskittyä siihen, mihin voi vaikuttaa.

Tätä taustaa vasten on ollut hienoa olla taas Suomessa ja osana suomalaisten lentopallovalmentajien yhteisöä. Monesta muusta lajista tuttu, typerä nokittelu ja pelin jälkeinen suun soitto loistavat täysin poissaolollaan. Enhän toki tiedä, millainen tilanne meillä on ollut vaikka 5v tai 10v sitten… Ehkä yhteenkuuluvuuden tunne on meillä aina ollut vahva. Niin tai näin, nykyisestä liigavalmentajien kaartista paistaa neljä selkeää asiaa:

  1. Halu tehdä omat hommat niin hyvin kuin mahdollista

  2. Nöyryys myöntää omia heikkouksia, ja ettei tiedä kaikkea

  3. Innostus oppia uutta ja kysyä muilta mielipiteitä

  4. Tietoisuus yhteisestä hyvästä- suomalaisen lentopallon tulevaisuus on tärkeä asia.

Etenkin tämä viimeinen kohta on pysäyttänyt meikäläisen. Kuluneet Sloveniassa ja Venäjällä vietetyt vuodet kirkastivat kuinka suomalaisissa todella on sellaista voimaa, mikä monelta muulta maalta uupuu. Meillä ei oikeasti olla kateellisia panettelijoita, vaan tarpeen tullen nimenomaan puhalletaan yhteen hiileen jopa aika pienissäkin asioissa. Jos avoin tiedonkulku jatkuu tällaisena, uskon Suomen itseasiassa verrattain pian olevan tilanteessa, jossa eri liigaseurojen valmennukselliset linjat ovat melko yhtenäisiä. Jos tähän päästään, voi pienen maan maajoukkue ammentaa voimaa kotimaisesta liigasta paremmin kuin kenties yksikään toinen valtio.

Ja kaikki vain siksi, että valmentajat osaavat käyttää kilpailua myös itsensä kehittämiseen sen sijaan, että kilpailussa pitäisi ainoastaan olla parempia muihin verrattuna. Tämän oivaltaen ei enää ole vaikeaa olla avoin, jakaa tietoa, ja nähdä yhteinen hyvä suurempana kuin oma seuraava kotipeli.

Näihin, lämpimän jouluisiin tunnelmiin on sopivaa päättää kulunut syyskausi.

Hyvää Uutta Vuotta 2015,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Advertisements

3 Responses to “Become, Don’t Compare”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Turbobuusti pohjaan! | Kasper Vuorinen, ammattilaislentopalloilija Iranissa - January 4, 2015

    […] sanansaattaja Daniel Coyle ja aina ilmestyessään lukemaan missä tahansa pysäyttävä Lauri Hakala. Myös huikeita artikkeleita tuntuu suorastaan tulvivan eteeni joka paikasta. Ottakaapa esimerkiksi […]

  2. Turbobuusti pohjaan! | Blogit | Faneille.com - January 5, 2015

    […] sanansaattaja Daniel Coyle ja aina ilmestyessään lukemaan missä tahansa pysäyttävä Lauri Hakala. Myös huikeita artikkeleita tuntuu suorastaan tulvivan eteeni joka paikasta. Ottakaapa esimerkiksi […]

  3. Tietäminen ja Tiedostaminen | hakalaoncoaching - January 18, 2015

    […] seuraavalla viikolla. Moni asia on parantunut juuri kollegoiden avustuksella, (ja tästä https://hakalaoncoaching.wordpress.com/2014/12/29/become-dont-compare/ juuri viimeksi kirjoitin.) Hyvä asiantuntijoiden verkosto on kuin se kuuluisa nousuvesi, joka […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: