Nuorimpien Harjoittelusta, osa 2.

25 Apr

Jatkamme edellisten juttujen teemalla: Kuinka nuorimpien pelaajien tulisi harjoittella?

Lentopallo on aloittelijoille oikeasti vaikea laji. Painovoima ajoituksineen luo suuren haasteen, puhumattakaan kosketusten määrästä ja laadusta. Joukkuepalloiluksi kosketusten luonne on lentopallossa hyvin tarkkaan määritelty: Palloa ei voi pitää hallussa, sitä ei saa päästää maahan, eikä pelissä ole kosketuksia tarkentavia mailoja. Ei ole kenenkään vika, että näin on, mutta esimerkiksi jalkapallo, jääkiekko, koripallo, salibandy saavat pienen etulyöntiaseman jo lähtölaukauksessa. Etenkin kosketuksia koskevat määritykset vaikeuttavat harjoittelua, sillä lentopallotaitoja on syöttöä lukuunottamatta hyvin vaikea harjoitella yksin.

En väitä, etteivätkö kaikki lajit vaatisi taitoa, mutta harvassa on aloittamisen kynnys niin korkea kuin lentopallossa. Meidän tulee siis madaltaa kynnystä, mutta kuinka? Mistä voimme tinkiä, ja mistä emme?

Voimme hieman tinkiä seuraavista:

 

1. Kentän koko, pallon laatu, verkon korkeus

Tiedämme, että ihmisen kyvyt ovat hyvin spesifejä. Harjoittelun tulee muistuttaa olennaisilta osin täysin tai lähes täysin itse peliä, jotta harjoittelusta olisi paljon positiivista siirtovaikutusta pelitilanteeseen. Lentopallossa sääntöjä muuttamalla voidaan saada aikaan hyviäkin asioita. Näitä ovat mm. verkon madallettu korkeus, pehmeämpi, kevyempi ja hieman ”hitaampi” pallo, sekä kentän koko. Kaikki voidaan toteuttaa muuttamalla pelin olennaista luonnetta, joka on yläviistosta tulevan pallon pelaaminen eteenpäin nopeilla kosketuksilla kahden kenttä puoliskon välillä. (Nämä ehdot voivat muuten osittain täyttyä esim kotona. Kuvittele alle kouluikäisiä lapsia olohuoneessa, leikkimässä ilmapallolla. Pyykkinaru tuolien välissä, muut huonekalut poissa alta.)

2. Keskittymisen vaatiminen

Tässä kohtaa täytyy olla tarkkana, sillä ”vaatimisella” on suomen kielessä hieman negatiivinen sävy. Itse ymmärrän vaatimisen yksinkertaisesti positiivisena ja lempeänä motivointina, sekä sovittujen asioiden noudattamisena. Jos sinulla on käsissäsi joukko 5-10 vuotiaita lapsia, on ihan selvää, ettei enemmistö pysty keskittymään kovinkaan pitkään yhteen asiaan. Jokainen nuoria vetänyt tietää mitä se on, kun kentältä juostaan yhtäkkiä vessaan, kaverin luo, tai roikkumaan köysiin ja puolapuihin. Moni kuitenkin sotkee ”lasten lyhytaikaisen keskittymisen” siihen, että ”lapsilla ei ole lainkaan kykyä keskittyä.” Seurauksena on, että vauhti ottaa harjoituksissa järjen paikan, ja itse hankalammista suorituksista (eli lentopallotaidoista) luistetaan.

Ymmärretään siis nuorten keskittymisen taso, mutta pidetään siitä huolimatta lentopallo edelleen keskiössä. Harjoitus on tarpeen suunnitella nopeiksi, jopa alle 5 minuutin jaksoiksi, jossa yhdestä harjoituksesta toiseen siirrytään vikkelästi kyllästymisen välttämiseksi. Tämä ei onneksi tarkoita, että itse harjoitteita tarvitsisi olla monta kymmentä. Jos rotaatio toteutetaan sopivasti, puolentusinaa treeniä variaatioineen riittää hyvin 1,5h ajalle.

3. Pelit vs ”Hyvät oheisharjoitteet”

Aiemmissa kirjoituksissa myönnän antaneeni ei-pelinomaisille oheisharjoitteille melko huonon maineen. On kuitenkin myös olemassa oheisharjoitteita, joista nuorimmat juniorit hyötyvät. On eri asia haluammeko käyttää paljon saliaikaa näihin treeneihin, mutta joka tapauksessa ne voivat tuoda vaihtelua harjoitukseen mm. edellisessä kohdassa mainituista syistä. Nuorten keskittymistä auttaa, jos voimme tarjota heille toisistaan eriäviä harjoitteita, etenkin harjoittelun alkuvaiheessa. Näitä hyviÄ, ”ei-niin-pelinomaisia”- harjoituksia ovat mm pelinlukutreenit (vastustajan pelaajan katsominen pallon lennon katsomisen sijaan) , kommunikaatiotreenit (joukkuetovereiden välillä) ja erilainen liikkumisten kuivaharjoittelu. Nopea siirtyminen pelinluvusta iskulyöntiaskelten opettamiseen ilman palloa tuovat monipuolisuutta muutoin treeniin ilman, että harjoitellut taidot poikkeavat pelitilanteessa vaadittavista. Etenkin monet askeliin ja tekniikkaan liittyvistä kuivaharjoitteluista ovat monipuolisuudessaan erinomaisia. (Lisäksi joitakin näistä hyödyllisistä oheisharjoitteista voidaan soveltaa kotonakin; askelsarjojen tulee kuulua kotitehtäviin.)

Emme voi tinkiä seuraavista:

 

1. Korkeita Odotuksia

Jos haluamme lastemme saavuttavan hienoja asioita, meidän tulee myös osata odottaa heiltä niitä.

Jos lyhyt sivupolku sallitaan, niin vertaan nuorten harjoittelua miesten ja naisten lentopallon väliseen kuiluun. Naisten ja tyttöjen lentopallo on, hyvin valitettavasti, saanut kärsiä paljon seksismistä. Tytöille ei edelleenkään, 2010-luvulla ja länsimaissa, opeteta fiksuja asioita ihan siksi, että he eivät ole miehiä. Sitä kuulee uskomattomia juttuja naislentopallon harjoittelusta perusteluineen, koska ”naiset eivät ole riittävän vahvoja”, ”eivät opi”,”eivät osaa”, jne. Lista on kuvottavan pitkä. Tosiasia on kuitenkin, että tehokas naisten ja miesten lentopallo ovat tasosta riippumatta periaatteiltaan hyvin samanlaista. USA ja Brasilia pelasivat olympiafinaalissa 2012 jo kuin miehet (ja he harjoittelevat kuin miehet) eikä sille ole muuta syytä kuin faktojen ymmärtäminen. Lajin evoluutio on matkalla kohti hyvin samankaltaista, nopeaa ja yksinkertaisesta pelimuotoa, sekä miehissä, että naisissa.

Ehkä tärkein yksittäinen asia on lasten näkeminen myös ihmisinä, eikä vain lapsina. Monet taidot eivät vielä ole kehittyneet, eikä heitä voida tietenkään kohdella kuin aikuisia. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, etteivätkö he voisi tehdä paljon samoja asioita kuin aikuisetkin- aivan niinkuin tytöt voivat tehdä samoja juttuja kuin pojatkin. Eroja on, sitä ei pidä kiistää, mutta yhtäläisyydet silti päihittävät eroavaisuudet selkeästi.

Lapset eivät ole vain pieniä aikuisia, vaan jotain parempaa. He ovat uskomattomia, motivoituneita, ympäristönsä vaatimuksiin sopeutuvia oppijoita. Ei ole mitään syytä olla tekemättä tästä ympäristöstä hauskaa, haastavaa ja pelinomaista.

2. Can do -asenne!

Edelliseen liittyen on pienen tarinan paikka. Minulle toistuvasti kerrotaan miten nuoret eivät vielä voi vielä tehdä sitä tai tätä. Ok, totta toinen puoli. Emme tietenkään voi laittaa heitä tekemään 200kg kyykkyä tai muuta yhtä tyhmää, ja taidot tulee oppia jossakin järjestyksessä. Mutta. Kun kyse on motorisista taidoista, haluaisin kysyä valmentajilta miksi emme voi opettaa aivan nuorimmille esim torjunta-askelia, käsien käyttöä hypyssä, iskulyöntiaskelia?

Yleensä sanotaan ”no pitää ensin tehdä muuta, ennenkuin osataan tehdä jotain muuta.” Perusmotoristen taitojen kehittäminen ensin ei kuitenkaan ole kiveen kirjoitettu laki, jonka mukaan spesifejä asioita ei voida ollenkaan tehdä. Totta kai voidaan- kaikki taidot ovat lopulta ”enemmän spesifejä kuin yleisiä”, ja lapset voivat ne oppia nuorinakin.

Hyvä esimerkki tästä on slovenialaisen kaverini 3v. poika Ozhby, joka osaa tehdä iskulyöntihypyn ja jopa tiikerin läpsyllä. Isä kyllä valmentaa ammatikseen, mutta ei ole valmentanut poikaansa vielä. Hän on vain antanut tälle rajattomasti mahdollisuuksia leikkiä kotona ja totta kai kulkea salissa mukana katsomassa kuinka huippujoukkue (miesten mestareiden liiga) harjoittelee. Siis kertauksena: jätkä on 3v, eikä häntä edes koskaan ole opetettu. Ei osaa kaatua, ei osaa kieriä, ei heittää palloa. Mutta osaa häkellyttävän puhtaasti ja teknisesti hyvin lentopallospesifejä liikkeitä. Ozhby on vain ollut isänsä mukana katsomassa harjoituksia ja matkinut. Kaveri osaa apinoida kaikkea mitä näkee, hihalyönnistä tiikeriin, ja jopa tuomarin merkkeihin. Hän näyttää minulle aikalisän merkin ennenkuin lähtee vessaan! Nauran ja kysyn isältä miksi tuo on pitänyt opettaa. Vastaus on ettei todellakaan ole opetettu. On vain annettu mahdollisuus olla peliä lähellä.

Ozhbylta varmasti puuttuu ajoituksistaan ja motorisesta pankistaan vaikka mitä taitoja, eikä hän ole valmis lentopalloilija vielä pitkään pitkään aikaan. Mutta kaikki nuo muut taidot hän voi oppia missä vain liikkuen, ja kun aika on aloittaa lentopalloporukassa, hän jo tietää jotakin tästä hienosta lajista. Ainakin kynnys siirtyä vaikeampiin asioihin on huomattavasti pienempi.

Ymmärrämmekö me siis ollenkaan, mikä valtava voima lajille altistamisella on? Siis sillä lempeällä päätöksellä, että vain tarjoamme tilaisuuden nuorelle olla lähellä omaa lajiamme. Edellinen ”todiste” on anedoktaalinen, kyllä, myönnetään. Ympäri maailman nuoret kuitenkin osaavat tehdä huikean taitavia asioita omaehtoisesti, ilman opetusta, slummeista parkkipaikoille. Ei voi olla, että keskitymme perusmotorisiin taitoihin sellaisella vimmalla, että oma laji jää täysin kakkoseksi.

3. Verkon ylitys

Lentopallon perimmäinen luonne liittyy verkon yli tulevan pallon käsitteleminen. Pallon täytyy tulla verkon yli. Hyvin aikaisessa vaiheessa valmentaja voi heittää juniorille pallon, jonka tämä nostaa takaisin hänelle, mutta tämä pelkistetty pallottelu ei riitä kovin pitkälle, vaikka jotkut aikuisetkin vielä harjoittelevat näin. Palloa ei pelissä voida nostaa sinne, mistä se on tullut, vaan johonkin välimaastoon, omalle puolen verkkoa. Pelaajat eivät siis voi tehokkaasti harjoittella ilman verkkoa tai jotakin mielellään läpinäkyvää estettä, jonka yli pelataan. (Verkon voi korvata vaikka se pyykkinaru kotona, pitkä rima ulkona, jne.)

4. Kosketusten ja suoritusten järjestys

Pelinomaisuuden aikaan saamiseksi kosketusten tulee optimitilanteessa tapahtua siinä järjestyksessä kuin pelissäkin. Ensimmäinen suoritus -syöttäminen- on vaikea mutta kriittinen taito, jonka merkitys on lajin kehittyessä noussut ja noussut. Vaikka syöttöä voidaan ja tulee harjoitella jokaisessa harjoituksessa yksinään, on meidän myös päästävä itse peliin ja sen palloralleihin mukaan. En pidä ala-aloituksesta sen enempää kuin koppisäännöistäkään, sillä molemmat (vaikka madaltavatkin kynnystä) taannuttavat myös lasten kehitystä.

Ehdotukseni onkin, että yläkautta syöttöä harjoitellaan reilusti ja läheltä verkkoa ihan alusta asti, ja vähitellen siirrytään kauemmas taaksepäin. Itse pelissä – kun syötto ei ole mennyt verkon yli- on tärkeää saada seuraava pallo käyntiin samalla tavalla, verkon yli. Vastaanottoa seuraa passi, passia hyökkäys, ja vasta hyökkäystä torjunta ja puolustus. Toki pikkujunnuille ”vastaanotto” ja ”puolustus” ovat hyvin samanlaisia, sillä aniharva vielä oikeasti hyppää ja lyö. Vähitellen nämä kaikki osa-alueet kuitenkin täytyy saada mukaan, vaikka pallot matkalla putoilisivatkin.

5. Toistojen määrä = Jatkopallot

Oikeanlaisia toistoja tarvitaan valtavasti. Ja kun pallot totisesti putoilevat matkalla, jotakin on tehtävä. Paras tapa lisätä laadukkaita toistoja harjoitukseen on nimeltään ”jatkopallo”, joka heitetään kehiin välittömästi edellisen pallon pudottua lattiaan. Skeptikko nurisee nyt aiheesta, että nuorten kanssa myös tämä jatkopallo on hyvin pian kuollut ja tarvitaan vielä uusi pallo. Niinpä tarvitaankin. Ja vielä uusi, ja vielä uusi, aina vain uusi. Jatkopallo on hienoinpia asioita, mitä harjoittelusta löytyy. Niitä voi laittaa peliin vaikka missä muodossa, mistä tahansa, ja aito lentopallotilanne syntyy heti yhden kosketuksen päästä.

Hienoa tai ei, ratkaistavana on vielä tärkeä käytännön kysymys. Kuka pyörittää tätä sirkusta? Vaatii suurta määrää energiaa heitellä näitä palloja peliin ja samanaikaan kerätä niitä kentän pinnasta. Kyllä siinä on yksi yksinäinen valmentaja aika helisemässä, mutta ei auta. Käytännön syistä kaikkein nuorimpia junioireita vetävät eivät yksin ehdi tekemään kaikkea- heittämään, keräämään, antamaan palautetta. Pääsemme tästä pattitilanteesta eteenpäin käyttämällä niitä resursseja, joita meillä paikalla on: lapsia itse (ja tietenkin lasten vanhempia, jos heitä on paikalla, ja jos ei vielä ole, on aika saada heidät mukaan pallopojiksi.) Pallojen kerääminen harjoituksessa antaa kivaa tekemistä siksi aikaa, kun pelikaverit ovat työntouhussa kentällä, ja pian on jo seuraavien vuoro.

6. Mahdollisuuksien ajatusmaailma (ei virheiden)

Valitettavasti moni on näitä bonuspalloja vastaan. Tämän ajatuksen ytimessä on niiden merkityksen väärinymmärtäminen… Tai ehkä pikemminkin toisenlainen ajatusmaailma. Monet aikuiset näkevät maahan pudonneen pallon virheenä ja epäonnistumisena, ja niiden välttämiseksi tehdään jotain muuta. Tämä ei kuitenkaan kehitä ketään, ja riman alentamisen kierre on taas valmis.

On tärkeää ymmärtää kehittymisen luonne. Se on vaikeaa. Se kestää pitkään! Eikä asioita, joita emme vielä osaa pidä ottaa merkkinä siitä, ettemme koskaan osaa. On huikean tärkeää osata kertoa tämä myös nuorille, yhdessä tehdään tätä ja kannustetaan kavereita. Parasta lentopallossa on se, että palloralleja voidaan tuottaa loputtomasti. Jatkopallot eivät välttämättä koskaan lopu kesken. Niitä riittää niin pitkään kuin on aikuisilla halua, ja nuorilla voimia. Epäonnistumisen sijaan meidän tulee nähdä maahan pudonnut pallo uutena mahdollisuutena- tätä jatkopallo todellisuudessa on. Uusi mahdollisuus- onko mitään sen hienompaa ?

7. Palaute= Kannustaminen

Mikään ei voita vanhemman tai valmentajan kannustavaa asennetta nuorta kohtaan. Monesta voimme tinkiä, mutta emme positiivisesta ilmpiiristä. Tällaisessa ympäristössä lapsen on lupa tehdä 10 virhettä peräkkäin, mutta onnistumisen osuessa kohdalle se huomataan ja siihen kiinnitetään huomiota. En tiedä kuinka tämän voisi sanoa selvemmin… Mutta etenkin lajissa, jossa erilaiset kosketukset tulevat pitkään olemaan täyttä hapuilua, tarvitaan positiivisia ja energisiä vanhempia.

Hyvää loppukevättä,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Advertisements

One Response to “Nuorimpien Harjoittelusta, osa 2.”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: